31.5.2013 tein positiivisen raskaustestin. Siitä on nyt yli vuosi aikaa. Mä halusin kirjoittaa ylös mitä tulee mieleen menneestä vuodesta, joka luonnollisestikin on ollut hyvin erilainen vuosi. Edelleen mä ajattelen raskausaikaa ja synnytystä joka päivä. Jep, joka päivä. Iltaisin sängyssä ajatukset palaa aina niihin hetkiin, kun maha oli vielä suuri. Meidän makuuhuoneen seinällä on valokuva, joka on otettu 27.12.2013, puolitoista kuukautta ennen Vinkkarin syntymää. Tuo kuva on niin tunteita herättävä, että väkisinkin ajatukset karkaavat aina aikaan, kun Vinkkari oli vielä mahassa.
Alkuraskaudesta on mieleen jäänyt oireettomuus. Kuinka niitä raskausoireita odotti ja odotti. Kuuntelin kroppaani ja yritin varmasti kuvitellakin joitain nipistelyjä, mutta aika turhaan, sillä oireita ei ollut. Alkuraskauden ultrassa käytiin viikolla 6+ sairaalassa katsomassa sydänääniä ja viikolla 9 kävin ostamassa kaveriltani kotidoplerin, jolla pystyin itse kuuntelemaan vauvan sydämenlyöntejä. Ensimmäiset kerrat oli todella jännittäviä, kun ääniä oli hankala löytää, mutta päivien kuluessa tiesin mistä kohtaa etsiä ja silloin kuunteleminen ei vienyt aikaakaan, kuin puoli minuuttia. Maha mulla tuli nopeesti esiin. Viikosta 6 alkaen käytin jo mammahousuja. Ei me asiaa kauaa salailtukaan, olisiko viikolla 9 asia jo kirjoitettu työmaan fläppitaululle, ettei kenenkään tarvinnut ihmetellä mun lihomista.
Puolivälissä maha oli ihana. Mä salaa tykkäsin pitkästä aikaa omasta vartalostani, se masu näytti niin kauniilta. Liikkeet tunsin vasta viikolla 18 ja ne eivät olleet ollenkaan sellaisia, mitä olin lukenut. Olin yrittänyt tuntea kuplia tai kalanpyrstöä, tai jotakin, mutta ei ne siltä tuntuneet. Mun mielestä ne tuntui siltä, kun omalla kielellä pyörittää omaan poskeen. Kummallista muljahtelua. Aluksi liikkeet oli hellusia, mutta hyvin äkkiä ne muuttuivat "inhottaviksi". Potkut sattuivat kylkiluihin tosi kovaa (!), varsinkin jos istui. Samoin ne sattuivat alavatsalle ja pissatti koko ajan.
Mitään suurempia ruokahimoja ei ollut. Töissä teki mieli juoda jääkylmää kokista, vaikka tiedän hyvin ettei limsa mikään terveysjuoma olekaan. Limsan juonti jäi muutamaan viikkoon, nykyään meillä voi 1,5l pullo säilyä jääkaapissa viikonkin, siksi sitä ei ostetakaan koskaan. Puolivälissä mulla oli nälkä koko ajan. Kävimme lomailemassa elokuussa ja söin viikon ranskalaisia perunoita :D Vinkkarinpappa kysyi, jos mulla on nälkä -> ei ollut, mutta varttia myöhemmin iski älytön nälkä. Jossain vaiheessa totesimme, että parempi nyt vain mennä syömään, koska nälkä on kuitenkin ennenkuin tilaus on saapunut edes pöytään ;) Kerrankin yöllä Oulun Edenissä nälkä iski nukkumaanmenon aikaan ja rakas avopuolisoni kävi hakemassa hotellin baarista mulle lautasellisen ranskalaisia :) Outoa oli se, että nälkä aina hävisi yhtä nopeasti kun se oli tullutkin, sillä muutaman ranskalaisen jälkeen olin jo "ihan täynnä".
 |
| Kuljetin omaa tyynyä mukana univaikeuksien vuoksi :) |
 |
| rv. 19+3 |
 |
| rv. 25+4 (25.10.2013) |
Koko mun raskaus sujui hyvin ilman mitään sen suurempia. Pahinta oli hormoonit. Olen luonteeltani aika "tunteeton", ei itketä elokuvat tai mitkään muutkaan. Nykyään kyllä kun pinna palaa, niin rääyn dramaattisesti, mutta se menee hyvin äkkiä ohitte, liekkö sit vielä imetyshormooneja, en tiedä. Raskausaikana itkin joka päivä kaikesta, niin kuin pieni lapsi. Se oli kauheinta! Vaikka koko ajan tiedostin ja pystyin itkun aikanakin toteamaan sen johtuvan hormooneista, ei itkua voinut lopettaa. Kuinka aikuinen ihminen itkee jos jäätelö on loppu?! Tai Satuhäissä sanotaan tahdon?! Voi hyvää päivää, kuinka lapsellista ja naurettavaa, sanon minä! Vaan puolivuotta takaperin se oli arkipäivää, jota kauhulla muistelen ja jolle ei voinut mitään!
Töissä jaksoin hyvin,kunnes marraskuussa jotain 30 viikolla iski uupumus. Neuvolakäynnit oli aina olleet perusrutiinia ( paino, sydänäänet, verenpaine, pissanäyte, kaikki hyvin ), mutta sitten kerran kun mentiin sinne ja täti kysyi miten menee, kuinka sä jaksat? Niin silloin repesin. Hormoonit sen teki taas, mutta oli siinä sitäkin, että joku kysyi multa kuinka mä jaksan. NO EN VITTU JAKSA ENÄÄ!!! Silloin tätin ilme vähän muuttui ja antoi ajan heti lääkärille. Jäin sitten sairaslomalle loppuajaksi. Kotona itkin jokaisen työpäivän jälkeen, etten pysty istua kassalla ja hyllyttää ja pohtia kaikenlaisia uusia juttuja, kun hemmetti käveleminenkin jo sattuu. Vaan ei kukaan kysynyt kuinka mä jaksan. Minä-itte- tyyppinä ei luonne antanut periksi mennä valittamaan, "emmä jaksa enää", terve ihminenhän olin ja valittaminen jaksamisesta kuuluu kakskymppisille, jotka pääsee ensimmäiseen työpaikkaan, kun on niin rankaa herätä ja tehdä töitä. Töissä en siis puhunut sillä lailla jaksamisestani, "hyvin menee" jos joku sattui joskus kysymään.
Kun jäin kotiin, en tehnyt mitään. Mitä pidemmälle viikot kului, sitä vähemmän tein. Sattui niin paljon jonnekin sisälle, lantionpohjaluuhun, sanoi lääkäri, minä en tiedä, mutta kovaa sattui! Koiraa en jaksanut ulkoiluttaa, koska käveleminen sattui. Kaupassa ei jaksanut käydä, kun sekin sattui. Lopulta ei mahtunut mikään päällekään, koko talven käytin VinkkarinPapan takkia, viimeiset viikot sen sukkia ja 43 koon kenkiä. Crocsitkaan ei olleet tarpeeksi leveät jalkaani, kun joulun jälkeen iski turvotus, joka vain paheni loppua kohden.
 |
| rv. 30+3 (28.11.2013) |
 |
| rv. 36+0 (6.1.2014) |
 |
| Hyvää huomenta, turvottaako?? |
 |
| Ei mahdu kengät, eikä sukkia saa jalkaan |
 |
| rv. 40+2 (5.2.2014) |
Kuten kuvista näkyy, niin olo oli aika iso... Fiilikset oli läpi raskauden aika pelonsekaiset, eikä missään vaiheessa oikein uskaltanut iloita. Jotenkin sitä vain pelkäsi, että jos jotain sattuu. Myös kun sitä vauvaa oli x-määräisen ajan odottanut saapuvaksi, niin ei sitä millään edes käsittänyt, että tämä on nyt totta. Oli jotenkin hankalaa ruveta ostamaan vauvalle tavaroita, kun sitä vain jotenkin halusi siirtää ja siirtää niiden hankintaa, jos jotain sattuu. Mä olin vain raskaana, enkä jaksanut ajatella asiaa, että mahasta oikeasti tulee vielä joku uloskin. Tavaroita kuitenkin hankittiin pikkuhiljaa ja tottahan sekin on, että kaikkea saa kaupasta vauvan syntymänkin jälkeen. Siinä vaiheessa kun toipuu leikkauksesta puolikuntoisena, saa rintatulehduksen ja 39 astetta kuumetta, eikä pysty mitään tekemään, vaan on lapsen lisäksi itsekin Vinkkarinpapan hoidettavana... niin siinä vaiheessa sitä oli onnellinen, että kaikki oli hankittuna. Jopa babyshowerilahjaksi saamani vaippakakku tuli enemmän, kuin tarpeeseen, sillä itse olin ostanut koon 1 vaippoja ja koska poika oli syntyessään jo yli neljäkiloinen, tuli ne kakkos-koon vaipat heti käyttöön. Jostain luin myös, että kannattaa täyttää pakastin valmiiksi; sekin oli ihan huippujuttu, että olimme sen tehneet. Kyllä pappa oli niin täystyöllistetty ilman hellan edessä seisomistakin koko kuukauden, että surutta syötiin pakastesapuskaa monet kerrat.
Hankalaa oli tietää mitä lapsi oikeasti tarvitsee, tai sen vanhemmat. Mitään tietoa ei entuudestaan ollut ja mitään lippulappusia en jaksanut lukea, saati googlata jotakin hankintoja. Tavaroita ei ole ollut muita ylimääräisiä, kuin imetystyyny. Niin ja peitto+tyyny, jotka ostettiin Ikeasta, koska ne oli äitiyspakkauksessa valmiina. Ja pussilakanat olis voinu jättää ostamatta, sillä nyt pojalla on takuulla enemmän pussilakanoita kun mammalla ja papalla, ollaan me niitä niin paljon saatu, mutta hyvä niin :) Kaikkia rasvapurkkeja yms talkkeja on tullut muutaman kerran käytettyä ja lisäksi ollaan haettu vain Cediral-öljy ja maidonkorviketta. No okei, vaatteita oli liikaa. ;) Silti olen ollut ihan supersuper iloinen jokaisesta vaatelahjasta, joka ollaan saatu! Ollaan ostettu kaikki käytettynä, niin on ollu hienoa pukea joskus ihan uusiakin bodeja vauvalle! Muutenkin kaikki lahjat on lämmittäny ihan tajuttomasti, että on äidin sydän sulanut monta kertaa, kun joku oikeasti haluaa muistaa meidän vauvaa! Jopa sellaiset mieheni sukulaiset, joita mä en ole ikinä nähnytkään! Kyllä se on kuulkaa se ele, että muistaa vaikka pienillä sukilla, niin se on se joka lämmittää! <3 <3 Oon kyllä ollu niin onnellinen, että tekis melkein mieli kuvata kaikki mitä Vinkkari on saanut, on ne vaan niin hienoja juttuja jokainen! Kiitos!
 |
| Tein VinkkarinPapalle joululahjaksi "isyyspakkauksen" :) |
Kaikenkaikkiaan raskaana oleminen oli hieno ja jännittävä asia. Viimeiset pari kuukautta oli täyttä tuskaa ja vielä synnytyksen (leikkauksen) jälkeinenkin kuukausi oli todellista kipua, niin kyllä sen silti vielä uudestaankin mielellään kokisi. Leikkauksen takia raskautumiskielto on vuoden mittainen ja mun mielestä se on tosi hyvä juttu, niin ei tarvitse toista lasta edes vielä ajatellakaan. Sen aika on sitten joskus tulevaisuudessa, nyt haluan nauttia, kokea ja elää ensimmäistä vauva-arkea, koska pitää muistaa nauttia, kun ne on vaan kerran pieniä! ( inhoan kaikkia kliseitä, mutta niinhän tuo asia vissiin on ).
Tässä oli nyt se mitä päällimmäisenä on jäänyt mieleen. Nyt on hyvä fiilis, että sain tämänkin asian talteen kirjoitettua! Ha så bra allihopa! Vi hörs! :)
-Susanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti