Neuvolan ja lääkärin kuulumiset rv 35+3

Dodii, se olis perjantai rv 35+3 ja nyt on eilen käyty neuvolassa ja tänään sitten sairaalassa.

Tukalaa on etten sanoisi. Turvotus on ja pysyy, ja sitä tuossa jo alkuviikosta hieman jännitinkin, että että.. saa vain nähdä mitä verenpaineet mahtaa olla sitten loppuviikosta.

Mainittakoon, että viime raskaudessa mulla oli raskausmyrkytys ja suurella todennäköisyydellä se uusiutuu seuraavissa raskauksissa. Oireita on mm. turvotus, verenpaineiden nousu, proteiini virtsassa ja päänsärky. 

Bingo!

Jep, kaikkia on ollu tällä viikolla.

No ei nyt vielä mitään hälyyttävää, mutta rajoilla mennään. Ens viikolla on taas neuvola 

ja jos alapaineet nousee sataan, niin sitten saan verenpainelääkityksen.

Viitteksi voin tähän laittaa joitakin arvoja mitä ne on ollu tänä vuonna.

18.2. 2015 = 105/70

14.4.2015 = 121/69

28.7.2015 = 122/77

27.8.2015 = 133/86 ja 127/82 (eilen)

28.8.2015 = 148/89 ja 143/89 (tänään)

Toki jännitin mittausta etukäteen, koska turvotusta on ollut ja nestettä on kerääntynyt niinkin paljon, että paino oli noussut kahdessa viikossa kolme kiloa. 

Noh, mutta tosiaan, nyt vain lepoa ja huilaamista eikä mitään ylimääräistä tekemistä, niin eikö se tästä. Toivotaan, ettei tule päänsärkyä, ylävatsakipua ja näköhäiriöitä, koska sitten kuulemma pitää soittaa suoraan synnytyssaliin.

Jos jotain positiivista jäi tästä päivästä käteen, niin tieto siitä, että poika on jo 3kiloinen, koska jos jotain sattuisi ennen laskettua aikaa, niin kokonsa puolesta hän vastasi jo nyt 36 viikkoista.

Kontrolliaika sairaalaan on kolmen viikon päästä rv 38+3.

Tuntuu uskomattomalta, että selviäisin sinne asti, jos nämä turvotukset jatkuu jne.

Ehkäpä tuo äitiyspakkauksen sisältö olisi nyt aika pistää pesukoneen kautta odottamaan käyttäjäänsä, vaippojakin ostin jo eilen :) Joten eikai tässä tarvitse enää kun odottaa lähtöä.

Laskettu aika on 29.9 ja ite oon veikannu 17.9. hänen syntymäpäiväkseen, koska oma kummitätini täyttää silloin pyöreitä. Kontrolli sairaalassa on 18.9 ja lääkäri meinas, että silloin hän meinaa kyllä työntää kätensä niin syvälle, että koskettaa vauvan päätä, jos se sillä lähtis itekseen sitten käyntiin.

Joten tuskinpa aivan kuukautta tarttee uutta perheenjäsentä enää odotella :)

Otinpa äsken muutaman selfienkin, niin on sitten mitä muistella.

Ympärysmitta 117cm!

Aika samoilla viikoilla nämä pari kuvaa, ja mitä niitä muita selasin, niin nyt näyttää maha roikkuvan alempana kun viimeksi. Vaikka vielä tänään lääkäri pystyi liikutella vauvan päätä mahan päältä,

Ja enemmän on turvotusta naamassa viime kerralla noilla viikoilla, kuin nyt.

Semmosia kuulumisia tällä erää.

Palataan taas kun tilanteet muuttuu ;)

-Susanna-

Raskausviikot

Viikko 4

Tein tiistaina 20.1 positiivisen testin, koska silloin olisi pitäny menkkojen alkaa ja oireita oli ollut jo torstaista lähtien. Normaalisti mulla ei oo kuukautisoireita etukäteen, joten arvasin olevani raskaana, kun menkkaoireita oli viitenä päivänä ennen niiden alkamispäivää.

Viikko 5

Oireita ei oo ollu. Ajoittain saattaa nipistellä tosi vähän. Soitin parhaalle ystävälleni 5+2 ja kerroin uutisen :)

Viikko 6

Oireita ei ole vieläkään. Iltaisin palelee ihan hulluna ja lisääntynyt väsymys hiipii pikkuhiljaa. Kerroin pomolle ja toiselle ystävälle asiasta. Vinkkarin 1-vee synttäreillä Tero paljasti asian koko suvulle. :D Ei kait siinä, nyt se on sanottu.

Viikko 7

Unohdin kirjottaa, mutta ei mitään muutosta

Viikko 8

Tänään 23.2.2015 on rv.8+6, eikä oireita vieläkään ole juuri nimeksikään. Ainut mikä on niin väsy. Viime viikolla nukahdin 19.30-21.30 välillä joka päivä. Päivällä väsyttää niin, että on vaikea pitää minkäänlaista motivaatiota yllä. Kaikki tuntuu niin raskaalta, huoh.
Pissalle herään joka yö, se jos joku on varma merkki, koska en ikinä käy vessassa öisin.
Kävin ekassa neuvolassa viime keskiviikkona, joka oli paperien täyttöä, puntarilla käynti ja verenpaineen mittaus. Kerrottiin asia myös työpaikalla.

Viikko 9

Tänään on sunnuntai 9+5 eikä oireita ole vieläkään. Varmaan on kohtu ekassa raskaudessa venynyt niin, ettei nyt tunnu siksi missään. Ei yhden ainoaa nipistystä ole tuntunut. Oon epäillyt tuulimunaraskauttakin, kunnes rohkenin viime torstaina 9+2 kokeilla, jos löydän sydänäänet kotidoplerilla. LÖYSIN! Eli mahassa kasvaa varmuudella joku! :) Saatiin ultra-kutsu sairaalasta, siihen on vielä 16 päivää!!

Viikko 10

Tänään on lauantai 7.3 rv 10+4. Ei oireita, vieläkään. Siinä tärkeimmät, kun ei kerran mitään ole.

Viikko 12

Tiistai 17.3. rv 12+0. Oireita ei vieläkään. Pissalle joutuu herätä kerran yössä. Tänään oli aamulla sokerirasitus + neuvola. Rasituksen tulokset saa soittaa huomenna. Neuvolassa kuunneltiin sydänäänet ja otettiin paino ja hemoglobiini. Hb oli muistaakseni 124, joka on kyllä matalampi mitä mulla tietääkseni on tavannu olla. Painosta ny ei kannata edes puhua... tai se oli vähempi kun viimeksi, kun tässä välissä oli oksennustauti :D Varattiin uus aika kuukauden päähän, silloin on myös lääkäri.
Ultrassa oli ihmeellinen miesylilääkäri, mutta kyllä se asiansa osasi. Vattassa asui yksi vilkas pikkukaveri. Jotku virtaukset oli siihen suuntaan, että on mahdollista saada raskausmyrkytys aikaisemmilla viikoilla, joten mun tarttee tästä päivästä syödä aspriinia viikolle 35 asti. En tienny, että mulla edellisessä raskaudes oli raskausmyrkytys. Tiesin, että sitä epäiltiin ja siksi jouduin osastolle, muttei kukaan kertonu, että mulla oikeasti oli se! Tänään vasta sain kuulla, että kun viimeksi mulla tippui verihiutaleiden arvot alas ja niitä jouduttiin tilaamaan lentokoneella Helsingistä, niin just niiden laskeminen on yks raskausmyrkytyksen oireista. Semmosta. Sit varattiin aika toiseen ultraan viikolle 21.

Viikko 14

Lauantai 4.4 rv 14+4. Ei oireita, PAITSI, että tänään joku selvästi liikkui mun sisällä :) Ensin ajattelin että voiko olla ... mutta toisen kerran jälkeen tiesin, että kyllä voi! :) Nukkuminen on ollut tosi levotonta alusta asti. Näen selkeitä unia ja lähinnä painajaisia tai ihmeellisiä kiusallisia tilanteita.
Julkaisin vauva-asian myös facebookissa tänään.

Viikko 17

Torstai 23.4 17+2. Yleisesti ottaen ei oireita. Maha on kasvanu niin, että eilen syömisen jälkeen tuntui ekan kerran siltä, että vatsanahka ei riitä ja napa ei ole enää kuoppa. :D Onneksi se meni nopeesti ohi, koska olo oli tosi tukala ja toi mieleen edellisen odotuksen ilmapallo-olon. Väsymys jatkuu, mutta ei yhtä pahana kun joku aika sitten. Painoa on tullut 1,5kg. Kaikki hyvin siis, mutta puolivälin lähestyminen pelottaa, koska kesä ja kuumuus on edessä, ja musta tulee todennäköisesti taas iso valas.

Viikko 21

Sunnuntai 24.5 21+5. Kuukausi mennyt edellisestä kirjotuksesta, eikä olo oo juuri muuttunut.
Helpolla oon kyllä päässyt, ei voi muuta sanoa. Viime viikolla oli ultra, josta ilmeni maha-asukin olevan poika ja painoarvio oli 414g tällähetkellä. Nyt ei tarvitse enää jännittää, voi vain helpottuneena todeta, että sängyn ja vaippojen osto riittää, kaikki muu löytyy valmiina! :) Poika potkii jo niin, että liikkeet voi tuntea kädellä. Mä voin edelleen nukkua tosi hyvin, vatta ei retkota vielä niin, että se haittaisi kääntymistä tms. Painoa on tullu vähän yli 3kg, eli maha on kuitenkin jo iso! Työpaikan rappuset kahvihuoneeseen on ainut mikä on tähän mennessä ahdistanu, muuten oon pärjännyt tukivyön avulla.

Viikko 25

Mä luulen, että nyt on 25 viikko menossa, en ole muistanut laskea ja ajatella päiviä/viikkoja.  Ei ole aikaa ajatella mahaa, tai vauvaa ylipäätään, ja tuntuu että syyskuuhunhan on vielä toooosi pitkä aika, kyllähän sitä vielä ehtii... Oikeesti mun mammaloma alkaa about 2kk päästä ja täs välis on vielä kesälomakin. No onhan tässä vielä aikaa valmistella ja jos ei oo, niin haetaan sit vaan niitä ykkös-koon vaippoja :D
Oikeesti poika potkii tosi paljon ja mönkii ja kääntyy ja vääntyy ja ja ja. Painoa on tullut 4,5kg ja napa on jo melkein suora taas. Jos jollakin olis joku pussi ja henkselit millä tätä mahaa kantais niin ostaisin! Vauhti on hidastunut huomattavasti, eikä edes kannata yrittää mennä kovempaa, muuten saa maata loppupäivän sohvalla. Olo on niinkun Rax-pizzabuffessa syömisen jälkeen, mutta ähky ei lopu ollenkaan. Aamuisin kyllä on virtaa, mutta noin neljän tunnin jälkeen alkaa patterit tyhjentymään. Iltaisin töiden jälkeen ei meinaa enää jaksaa touhuta Vinkkarin kanssa, sylissä en sitä jaksa kantaa minuuttia pidempään ja muutenkin sitä ajattelee vain nukkumaan menemistä suurinpiirtein neljästä eteenpäin :D Eli noin niinkun lyhyesti sanottuna, tästä eteenpäin seuraavat kolme kuukautta on pelkkää valittamista, kun mä en pysty enää mihinkään. Vielä saan sukat itse jalkaan ja perunatkin saan seisoaltani kuorittua... saa vain nähdä kuinka kauan.
Vaikka tiesin, että musta tulee todennäköisesti taas tosi suuri, niin ei tähän oo voinu oikein valmistautuakaan mitenkään. Ottaa tosi kovaa päähän se, ettei jaksa tehdä normaaleja asioita ja niistä ääneen sanominen tuntuu valittamiselta ns. turhasta. Vähä niinku että oo ny hiljaa ja yritä edes. Noin mä siis itse ajattelen. Harmittaa etukäteen jo tuleva kesälomakin, kun haluaisin tehdä kaikenlaista ja haaveilen, että me mentäis jokapaikkaan yms, mutta ....  saa vain nähdä, niin kohta mun päivätavoitteena on enää se postilaatikolle ja takaisin pääseminen. Blaah..
Palaan valittamaan taas myöhemmin.

Viikko 29

Viime viikolla oli ylimääräinen ultra Primaspan-lääkkeen takia, seuraavat vain, että kaikki on hyvin ja kaikki oli hyvin. Yli kilon- kokoinen mies mun sisällä mönkii <3 Kaikki on hyvin, jaksaminen  on välillä ihan kortilla, käveleminen tai liikkeellä oleminen väsyttää paljon, ja iltaisin kyllä voi olotilasta päätellä mitä päivän aikana on tullu tehtyä. Eniten harmittaa se, ettei pysty leikkiä ja touhata Vinkkarin kans normaalisti. Muuten kyllä onnistuu, mutten voi päästää sitä ulkona paria metriä kauemmaksi, koska en saa sitä kiinni. Enkä jaksa pitää sitä sylissä, kun tosi tosi lyhkäsiä pätkiä, kantaminenkin rajoittuu olkkarin ja makkarin väliin. Silti mä luuleen, että voin jotenkin ehkä vähä paremmin kun Vinkkaria odottaessa. Toki nyt on kesä ja silloon oli marras-joulukuu näillä viikoilla, että varmasti valon ja lämmön määrällä on vaikutusta mielialaan ja oloihin. Ainakaan ei vielä ole ollut kunnon hormooneista johtuvaa itkukohtausta ja toivottavasti ei tulekaan. Yöunet on alkanu olla enemmän ja enemmän pätkittäisiä ja ns. koiranunta. Kuulen ja herään kaikkeen, enkä saa oikein kunnolla untakaan heräämisen jälkeen. Hermot on lyhyet ja pinna palaa herkästi, johtuen varmasti ympärivuorokautisesta väsymyksestä. Halu tehdä on suuri, mutta fyysinen jaksaminen tulee kaikessa eteen. Aamupäivällä jaksaa tehdä, puolenpäivän jälkeen päikkärit on lähes pakolliset ja iltapäivällä neljän jälkeen alkaa olla kaikkensa antanut olo. Reilu viikko lomaa jälkellä, sitten pitäis muka töihin... huh huh ..  Pikkuhiljaa alkaa tajuta, että tämä syntyy pian ja eniten pelottaa jos mut joudutaan leikkaamaan taas. Eniten tässä maailmassa toivon, että sitä ei tapahtuisi enää ikinä! Toivottavasti kukaan tuttukaan ei joutuisi kokemaan hätäsektiota, on se vaan niin.. hyi! Painoa on muuten tullu melkein 7kg, päivittäinen jäätelönsyönti varmasti selittää osan tuosta luvusta ;) Oon muuten ostanu vauvalle yhden haalarin ja parit pipot ja yökkärit, vaikka tarvetta ei niinkään olis, muttakun...kyllä vähä ny voi toiselle jotakin, eikö? <3 Nimiongelma on todellinen, eikö se vois olla vaan vauva?! :)

Viikko 31

Tänään on keskiviikko 31+1 ja mulla on synttärit :) Maanantaina palasin kesälomalta töihin vain todetakseni, etten pysty olemaan enää töissä. Tiistaina olikin neuvola varattuna ja pyysinkin het ensi-istumalta loppuajan sairaslomaa. Kaikki oli hyvin, painoa on tullu vajaa 9 kg, hemoglobiini on pysyny melkein samana koko ajan ja oli nyt 121.
Liikkuminen hidastuu ja maha painaa miljoona kiloa, siltä se ainakin tuntuu. Aamut menee hyvin, puolenpäivän aikaan ei jaksa tehdä enää mitään, muuten kuin pienissä erissä. Tänään sain kyllä niin ihanan synttärilahjan, jalka- ja kasvohoito lahjakortin Terolta! Varasin heti ajan ens viikolle, vaihdoin vain sen kasvohoidon manikyyriin ja ranskalaiseen geelilakkaukseen :) Lisäksi nyt kun Vinkkari on päivät hoidossa siihen asti, että mä synnytän, niin tämä kokopäivän mittainen oma aika onkin ollut aivan super super luksusta, että ei voi kun hymyillä!! Mä oon tehny niin paljon kaikkea mihin oon vaan pystyny, vaikka välillä onkin pitänyt istua puolen tunnin pausseja, että taas on jaksanu. Lisäksi en aijo juhlia, enkä pitää minkäännäköisiä synttäreitä, niin ei oo tarttenu yhtään ressata siivoamisista, eikä leipomisista, Olen vain ottanut koko päivän ns. itselleni! :)  Mut aika mahtavaa hei, että mä ehdin vielä tulevina viikkoina askarrella ja leipoa ja hengailla sohvalla varmasti kyllästymiseen asti- ja voin käydä kirppareillakin koska vain!! Oi oi oi, toivottavasti mun kunto ei romahda tästä yhtään enempää ja laps pysyy mahassa, niin mä kyllä yritän nyt nauttia kaikin keinoin!! :)

Viikko 35

Tiistai 35+0. Taas on viikkoja menny etiäpäin heti neljä ja aivan kuulkaa kiirusta melkein on pitäny ;) Oikeesti mun vauhti hiipuu päivä päivältä niin, että parin viikon päästä en lähde enää edes maitokauppaan. Olen suht pirteä ja mieli tekis duunata tuhatta eri asiaa samaan aikaan, mutta eih. Ei pysty, ei kykene. Oon niin monena päivänä lähteny johonkin kauppaan, tarkoituksena käydä vielä siinä viereisessä sitten, ja ehkä vielä siinä senkin vieressä... mutta ei. Yks päivä istahdin Askossa sohvalle ja kirosin mielessäni, kun matot oli alennuksessa ja poistokori oli metrin päässä, mutta 10 minuutinkin lepäämisen jälkeen jouduin myöntämään häviöni omalle kropalleni, ja lähdin pois. Tarkoitus oli käydä vielä Jyskissä, joka on viereinen liiketila, mut ei. Näin se vaan nyt menee. Yksi asia per päivä ja that's it. Ja oonhan mä ny ehtiny jo tässä käydäkin melkein joka päivä jossakin. Vissiin pari päivää ollu kokonaan kotona omasta tahdostani, mut silloinkin tuntuu menevän päivä jotenki hukkaan, kun ei heti saa päivää käyntiin suihkulla ja meikkaamisella. Sitä vain lorvii tukka pystyssä, yöpaita päällä ja surffaa netissä, eikä saa mitään aikaiseksi.

Loppuviikosta on torstaina neuvola ja perjantaina sitten sairaalassa lääkärintarkastus ja kokoarvio. Vähä kyllä jännittää mitä ne siellä oikeen sanoo. En oo ollenkaan valmistautunut siihen, että tämä kaveri täältä itekseen tulis yhtäkkiä vaikka huomenna, enkä oo siihenkään yhtään valmistautunu, että perjantaina ne sanois vaikka, että viikon-parin päästä käynnistetään. En tiedä voiko ne ees sellasta sanoa, mutta mulla on vielä niin paljon suunnitelmia ja haaveiluja, miten käytän tämän superluksusmahtavan-yksinolemisen-jokapäivä-vielämontamontaviikkoa!!Niih!! Envarmastisynnytävielä-koskaeioleaikaa!! :D
 Haluaisin käydä vielä ainakin keskustassa, jossa en käy kun suurinpiirtein jouluostoksilla, mutta se ei ole listalla vielä ihan topkolmosessa, niin saa nähdä tuleeko käytyäkään :D Askarreltavaa olis ja valokuviakaan en oo tilannu yli vuoteen, kuvakirjakin olis kiva tehdä ja joku päivä mä taas voisin vaan pötkötelläkin. On paljon asioita joista oon luopunut äidiksi tullessani. Ei ne oo ollukaan mitään spesiaalitärkeitä, mutta nytkun sitä omaa aikaa yhtäkkiä on näin hopeatarjottimella annettu, niin vaikka väkisin lähes terveyttäni uhmaten oon halunnu tehdä näitä kaikkiä juttuja. Nyt sit kun on kaupat melkein kierretty ja vähän jo askarreltukin yms.. niin kyllä sitä varmasti taas malttaa niistä luopuakin seuraavaksi vuodeksi. Mä kun en ole sitä sorttia, että otan lapsen tai ainakaan kahta lasta mukaan mun kanssa kaupoille. Mielummin käytän energiani ja järkeni täällä kotona, kun menetän ne ostoksilla, savu korvista nousten. Niin se elämä vain muuttuu, mutta onneksi on nettikaupat ;)
Sellasta..
Turvotus on nyt pikkuhiljaa löytänyt mut tässä viime viikon aikana ja se iskee yleensä parintunnin istumisen jälkeen. Jos menee pihalle hetkeksi hengailemaan, niin kyllä se siitä on onneksi tähän mennessä kadonnutkin, mutta palaa aina takaisin. Puntarilla en oo ny justiinsa käyny, mutta joku 10-11kg on tullu ja tämän loppuajanhan vauva kerää vain massaa, joten ankaraa lihomista on vielä luvassa. Selfieitä ei ole tullut otettua, kun ehkä kolme koko raskauden aikana, mut pitäs vielä joku päivä ottaa niin vois verrata edelliseen mahaan :)
Niin ja olihan kaveri onneksi kääntynyt jo viime neuvolassa lähtöasemiinsa pää alaspäin! Voin kertoa, että tämä paineen tunne on sanonko mistä kotosin. Hauskasti jos sanois, niin tuntuu siltä niin kun olis pää p**ssa. Hehe! Valittamalla ei tämä olo ainakaan parane, niin siksi yritänkin keskittyä nyt tähän itsekeskeiseen yksinolosta nauttimiseen, niin kauan kun sitä on jäljellä. Kohta ne on loppu molemmat kumminkin, sekä yksinolo, että tämä raskaana oleminen.
Katotaan koska "ehtii" taas kirjottelemaan, vai syntyykö kaveri, (jonka nimi on edelleen vähän kysymysmerkki) ennemmin :)

Kevät kevät!! :)

Hei aika mahtavaa kun on kevät parhaimmillaan, vai mitä!  :)

Kuukausi on vierähtänyt edellisestä postauksesta ja silti tuntuu ettei oikein ole

mitään kirjoitettavaa, vaikka siltikin sitä olis vaikka kuinka paljon :D

Tosiaan kevät on tullut ja se on mun lemppari vuodenaika ehdottomasti! Ostin työpaikalta muutaman lavakauluksen ja ne olis tarkoitus maalata ja laittaa johonkin päin pihaa. Meinaan kokeilla vihannesten kasvatusta ihan itte, siemenetkin ostin jo valmiiksi, joten enää puuttuu vain multa! :) 

Vinkkarille kuuluu oikein hyvää niinkuin aina, se vain jaksaa päivästä toiseen olla aurinkoinen ja iloinen, aina halaamassa kaikkia! Se ei ole koskaan vierastanut, mutta tarvitsee viidestä kymmeneen minuuttia tilanteen arviointiin, kun joku tulee kylään. Ehkä se on vähä niin kun koiratkin, ettei koskaan saa taputtaa päähän ja tulla ylhäältä päin, vaan lähestyä varovasti ja antaa käsi alhaalta päin nuuskittavaksi. Jos näin ei tee, niin koira voi näykätä ja lapselta tulee huuto! :D  Mutta aivan oikeasti se on aika hellyyttävää katseltavaa, kuinka Vinkkari menee kenenkä syliin vaan, ihmisestä riippumatta. Kukaan ei siis mene toisen edelle, vaan Vinkkari käy kaikki läpi kun ollaan kylässä tai meille tulee vieraita :) 

Pituutta on 82,8 cm  ja painoa 12,6 kg. Iso miäs ;)

Edelleen se syö itse ja käsin. Lusikka on kyllä menossa mukana ja suuhunkin se osuu, mutta siinä ei välttämättä pysy mikään... vielä..

Noh, onneksi meillä on koira joka uskollisesti vartoo syöttötuolin alla tai vieressä jokaista suupalaa.

Poika osaa jo osoittaa lamppua ja kelloa, kirjankin hakee kun pyytää. Parasta edelleen on se, kuinka iltaisin riittää että kysyy; mennäänkö nukkumaan? Ja poika kipittää hihkuen sängyn viereen. Ei muuta kun desi-pari maitoa, jonka hän itse työntää pois kun on valmis, laittaa sitten tutin suuhun, kääntää kylkeä ja pistää silmät kiinni. :)

Meillä ei sen kummallisempia iltarutiineita ole vielä ainakaan keksitty tai otettu käyttöön. Ei ole unileluja, iltasatuja tai minkäänlaisia lauluja. Ehkä niiden aika tulee jossakin vaiheessa, koska eihän tämä nukuttaminen näin helppoa ikuisuuksiin voi olla?! 

Kieltämistä se ei usko sitten tippaakaan. Ei ikinä, koskaan, milloinkaan. Katsoo vain päälle ja virnistää, ja tekee uudelleen! Aina pitää mennä lopettamaan touhu kädestä pitäen, josta seuraa suuren suuri huuto, joka onneksi menee nopeasti yleensä ohikin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että innolla odotetaan milloin tulee ensimmäinen kerta, kun se ei menekään kaapille/laatikolle tms.

Sanoja ei tule yhtäkään, ei edes sinne päin. Omaa kieltä kyllä pulputtaa tulemaan, kun oikein asiaa sattuu olemaan. Jännitämme täten myös sitä ensimmäistä sanaa lähes yhtä paljon, kun kieltojen ymmärtämistä! ;)

Sitten on vielä se yksi asia mitä me kans jännitetään; eli kumpaako sukupuolta on seuraava perheenjäsen :)

rv 17+6 tänään!

Mamma täällä kasvaa taas niinkuin pieni jättiläinen, eikä puoliväliä ole edes ohitettu.

Mutta viikot on kyllä menny aivan tajuttoman nopeesti, ja enää onkin vain kolme viikkoa kun päästään ultraan. En oikeesti ehkä kestä jos siellä ei näy kuka mun vatsaa koputtelee sisältäpäin! 

Kaikki on menny ihan täydellisesti tähän asti. Mikään ei oo vaivannu. Nyt on viikon verran ahdistanu aavistuksen toi mahan koko. Joutuu pian kaivamaan tukivyön kaapista ja totutella keuhkojen litistymiseen ja huonoon ryhtiin. Tästä se alamäki todennäköisesti alkaa pikkuhiljaa ja voin vain toivoa, että pääsen kävelemään vielä syksyllä. 

Onneksi meillä on superiskä ja reipas poika, niin eiköhän tämä mun valaskausikin tässä sivussa mee :) Hyvää huhtikuun viimeistä viikkoa, nauttikaa keväästä ja syökää jätskiä! :P

-Susanna-

Raskausaika- mitä siitä jäi mieleen-

31.5.2013 tein positiivisen raskaustestin. Siitä on nyt yli vuosi aikaa. Mä halusin kirjoittaa ylös mitä tulee mieleen menneestä vuodesta, joka luonnollisestikin on ollut hyvin erilainen vuosi. Edelleen mä ajattelen raskausaikaa ja synnytystä joka päivä. Jep, joka päivä. Iltaisin sängyssä ajatukset palaa aina niihin hetkiin, kun maha oli vielä suuri. Meidän makuuhuoneen seinällä on valokuva, joka on otettu 27.12.2013, puolitoista kuukautta ennen Vinkkarin syntymää. Tuo kuva on niin tunteita herättävä, että väkisinkin ajatukset karkaavat aina aikaan, kun Vinkkari oli vielä mahassa.

Alkuraskaudesta on mieleen jäänyt oireettomuus. Kuinka niitä raskausoireita odotti ja odotti. Kuuntelin kroppaani ja yritin varmasti kuvitellakin joitain nipistelyjä, mutta aika turhaan, sillä oireita ei ollut. Alkuraskauden ultrassa käytiin viikolla 6+ sairaalassa katsomassa sydänääniä ja viikolla 9 kävin ostamassa kaveriltani kotidoplerin, jolla pystyin itse kuuntelemaan vauvan sydämenlyöntejä. Ensimmäiset kerrat oli todella jännittäviä, kun ääniä oli hankala löytää, mutta päivien kuluessa tiesin mistä kohtaa etsiä ja silloin kuunteleminen ei vienyt aikaakaan, kuin puoli minuuttia. Maha mulla tuli nopeesti esiin. Viikosta 6 alkaen käytin jo mammahousuja. Ei me asiaa kauaa salailtukaan, olisiko viikolla 9 asia jo kirjoitettu työmaan fläppitaululle, ettei kenenkään tarvinnut ihmetellä mun lihomista.

Puolivälissä maha oli ihana. Mä salaa tykkäsin pitkästä aikaa omasta vartalostani, se masu näytti niin kauniilta. Liikkeet tunsin vasta viikolla 18 ja ne eivät olleet ollenkaan sellaisia, mitä olin lukenut. Olin yrittänyt tuntea kuplia tai kalanpyrstöä, tai jotakin, mutta ei ne siltä tuntuneet. Mun mielestä ne tuntui siltä, kun omalla kielellä pyörittää omaan poskeen. Kummallista muljahtelua. Aluksi liikkeet oli hellusia, mutta hyvin äkkiä ne muuttuivat "inhottaviksi". Potkut sattuivat kylkiluihin tosi kovaa (!), varsinkin jos istui. Samoin ne sattuivat alavatsalle ja pissatti koko ajan.

Mitään suurempia ruokahimoja ei ollut. Töissä teki mieli juoda jääkylmää kokista, vaikka tiedän hyvin ettei limsa mikään terveysjuoma olekaan. Limsan juonti jäi muutamaan viikkoon, nykyään meillä voi 1,5l pullo säilyä jääkaapissa viikonkin, siksi sitä ei ostetakaan koskaan. Puolivälissä mulla oli nälkä koko ajan. Kävimme lomailemassa elokuussa ja söin viikon ranskalaisia perunoita :D Vinkkarinpappa kysyi, jos mulla on nälkä -> ei ollut, mutta varttia myöhemmin iski älytön nälkä. Jossain vaiheessa totesimme, että parempi nyt vain mennä syömään, koska nälkä on kuitenkin ennenkuin tilaus on saapunut edes pöytään ;) Kerrankin yöllä Oulun Edenissä nälkä iski nukkumaanmenon aikaan ja rakas avopuolisoni kävi hakemassa hotellin baarista mulle lautasellisen ranskalaisia :) Outoa oli se, että nälkä aina hävisi yhtä nopeasti kun se oli tullutkin, sillä muutaman ranskalaisen jälkeen olin jo "ihan täynnä".

Kuljetin omaa tyynyä mukana univaikeuksien vuoksi :)

Loppuraskauden ajan teki joka päivä mieli jäätelöä. VinkkarinPapan mielestä ei kukaan voi syödä jäätelöä joulu-tammikuussa, mutta mulle se maistui puolenvälin jälkeen erittäin hyvin :)

rv. 19+3

rv. 25+4 (25.10.2013)

Koko mun raskaus sujui hyvin ilman mitään sen suurempia. Pahinta oli hormoonit. Olen luonteeltani aika "tunteeton", ei itketä elokuvat tai mitkään muutkaan. Nykyään kyllä kun pinna palaa, niin rääyn dramaattisesti, mutta se menee hyvin äkkiä ohitte, liekkö sit vielä imetyshormooneja, en tiedä. Raskausaikana itkin joka päivä kaikesta, niin kuin pieni lapsi. Se oli kauheinta! Vaikka koko ajan tiedostin ja pystyin itkun aikanakin toteamaan sen johtuvan hormooneista, ei itkua voinut lopettaa. Kuinka aikuinen ihminen itkee jos jäätelö on loppu?! Tai Satuhäissä sanotaan tahdon?! Voi hyvää päivää, kuinka lapsellista ja naurettavaa, sanon minä! Vaan puolivuotta takaperin se oli arkipäivää, jota kauhulla muistelen ja jolle ei voinut mitään!

Töissä jaksoin hyvin,kunnes marraskuussa jotain 30 viikolla iski uupumus. Neuvolakäynnit oli aina olleet perusrutiinia ( paino, sydänäänet, verenpaine, pissanäyte, kaikki hyvin ), mutta sitten kerran kun mentiin sinne ja täti kysyi miten menee, kuinka sä jaksat? Niin silloin repesin. Hormoonit sen teki taas, mutta oli siinä sitäkin, että joku kysyi multa kuinka mä jaksan. NO EN VITTU JAKSA ENÄÄ!!! Silloin tätin ilme vähän muuttui ja antoi ajan heti lääkärille. Jäin sitten sairaslomalle loppuajaksi. Kotona itkin jokaisen työpäivän jälkeen, etten pysty istua kassalla ja hyllyttää ja pohtia kaikenlaisia uusia juttuja, kun hemmetti käveleminenkin jo sattuu. Vaan ei kukaan kysynyt kuinka mä jaksan. Minä-itte- tyyppinä ei luonne antanut periksi mennä valittamaan, "emmä jaksa enää", terve ihminenhän olin ja valittaminen jaksamisesta kuuluu kakskymppisille, jotka pääsee ensimmäiseen työpaikkaan, kun on niin rankaa herätä ja tehdä töitä. Töissä en siis puhunut sillä lailla jaksamisestani, "hyvin menee" jos joku sattui joskus kysymään.

Kun jäin kotiin, en tehnyt mitään. Mitä pidemmälle viikot kului, sitä vähemmän tein. Sattui niin paljon jonnekin sisälle, lantionpohjaluuhun, sanoi lääkäri, minä en tiedä, mutta kovaa sattui! Koiraa en jaksanut ulkoiluttaa, koska käveleminen sattui. Kaupassa ei jaksanut käydä, kun sekin sattui. Lopulta ei mahtunut mikään päällekään, koko talven käytin VinkkarinPapan takkia, viimeiset viikot sen sukkia ja 43 koon kenkiä. Crocsitkaan ei olleet tarpeeksi leveät jalkaani, kun joulun jälkeen iski turvotus, joka vain paheni loppua kohden.

rv. 30+3 (28.11.2013)

rv. 36+0 (6.1.2014)

Hyvää huomenta, turvottaako??

Ei mahdu kengät, eikä sukkia saa jalkaan

rv. 40+2 (5.2.2014)

Kuten kuvista näkyy, niin olo oli aika iso... Fiilikset oli läpi raskauden aika pelonsekaiset, eikä missään vaiheessa oikein uskaltanut iloita. Jotenkin sitä vain pelkäsi, että jos jotain sattuu. Myös kun sitä vauvaa oli x-määräisen ajan odottanut saapuvaksi, niin ei sitä millään edes käsittänyt, että tämä on nyt totta. Oli jotenkin hankalaa ruveta ostamaan vauvalle tavaroita, kun sitä vain jotenkin halusi siirtää ja siirtää niiden hankintaa, jos jotain sattuu. Mä olin vain raskaana, enkä jaksanut ajatella asiaa, että mahasta oikeasti tulee vielä joku uloskin. Tavaroita kuitenkin hankittiin pikkuhiljaa ja tottahan sekin on, että kaikkea saa kaupasta vauvan syntymänkin jälkeen. Siinä vaiheessa kun toipuu leikkauksesta puolikuntoisena, saa rintatulehduksen ja 39 astetta kuumetta, eikä pysty mitään tekemään, vaan on lapsen lisäksi itsekin Vinkkarinpapan hoidettavana... niin siinä vaiheessa sitä oli onnellinen, että kaikki oli hankittuna. Jopa babyshowerilahjaksi saamani vaippakakku tuli enemmän, kuin tarpeeseen, sillä itse olin ostanut koon 1 vaippoja ja koska poika oli syntyessään jo yli neljäkiloinen, tuli ne kakkos-koon vaipat heti käyttöön. Jostain luin myös, että kannattaa täyttää pakastin valmiiksi; sekin oli ihan huippujuttu, että olimme sen tehneet. Kyllä pappa oli niin täystyöllistetty ilman hellan edessä seisomistakin koko kuukauden, että surutta syötiin pakastesapuskaa monet kerrat.

Hankalaa oli tietää mitä lapsi oikeasti tarvitsee, tai sen vanhemmat. Mitään tietoa ei entuudestaan ollut ja mitään lippulappusia en jaksanut lukea, saati googlata jotakin hankintoja. Tavaroita ei ole ollut muita ylimääräisiä, kuin imetystyyny. Niin ja peitto+tyyny, jotka ostettiin Ikeasta, koska ne oli äitiyspakkauksessa valmiina. Ja pussilakanat olis voinu jättää ostamatta, sillä nyt pojalla on takuulla enemmän pussilakanoita kun mammalla ja papalla, ollaan me niitä niin paljon saatu, mutta hyvä niin :) Kaikkia rasvapurkkeja yms talkkeja on tullut muutaman kerran käytettyä ja lisäksi ollaan haettu vain Cediral-öljy ja maidonkorviketta. No okei, vaatteita oli liikaa. ;) Silti olen ollut ihan supersuper iloinen jokaisesta vaatelahjasta, joka ollaan saatu! Ollaan ostettu kaikki käytettynä, niin on ollu hienoa pukea joskus ihan uusiakin bodeja vauvalle! Muutenkin kaikki lahjat on lämmittäny ihan tajuttomasti, että on äidin sydän sulanut monta kertaa, kun joku oikeasti haluaa muistaa meidän vauvaa! Jopa sellaiset mieheni sukulaiset, joita mä en ole ikinä nähnytkään! Kyllä se on kuulkaa se ele, että muistaa vaikka pienillä sukilla, niin se on se joka lämmittää! <3 <3 Oon kyllä ollu niin onnellinen, että tekis melkein mieli kuvata kaikki mitä Vinkkari on saanut, on ne vaan niin hienoja juttuja jokainen! Kiitos!

Tein VinkkarinPapalle joululahjaksi "isyyspakkauksen" :)

Kaikenkaikkiaan raskaana oleminen oli hieno ja jännittävä asia. Viimeiset pari kuukautta oli täyttä tuskaa ja vielä synnytyksen (leikkauksen) jälkeinenkin kuukausi oli todellista kipua, niin kyllä sen silti vielä uudestaankin mielellään kokisi. Leikkauksen takia raskautumiskielto on vuoden mittainen ja mun mielestä se on tosi hyvä juttu, niin ei tarvitse toista lasta edes vielä ajatellakaan. Sen aika on sitten joskus tulevaisuudessa, nyt haluan nauttia, kokea ja elää ensimmäistä vauva-arkea, koska pitää muistaa nauttia, kun ne on vaan kerran pieniä! ( inhoan kaikkia kliseitä, mutta niinhän tuo asia vissiin on ).

Tässä oli nyt se mitä päällimmäisenä on jäänyt mieleen. Nyt on hyvä fiilis, että sain tämänkin asian talteen kirjoitettua! Ha så bra allihopa! Vi hörs! :) 

-Susanna-